Travelfood

Ensimmäinen etelänmatkani oli Kyprokselle, kun koko koululuokka lähti Ayia Napaan juhliakseen ylioppilaskirjoitusten loppumista. Sitä ennen en ollut koskaan käynyt Pohjoismaiden ulkopuolella. Tuon matkan jälkeen en ole käynyt Kyproksella, joten en osaa sanoa tekisikö saari vaikutuksen minuun nyt, mutta silloin kaikki oli uutta ja eksoottista. Jo lentokoneella matkustaminen oli suuri elämys kuten laskeutuminen Larnacan lentokentälle. Välimeren aallot, valkoiseksi maalatut talot, kuiva ruoho, kaikki juopuneet turistit – kaikki oli uutta ja mahtavaa!

Yhtenä päivänä vuokrattiin moottoripyöriä ja ajoimme Limassoliin sekä vuorille. Tänäkin päivänä olen tyytyväinen siihen ettei minun tarvinnut ajaa kiemurtelevilla teillä vaan istuin kiltisti rohkeamman koulukaverin takana. Troodos-vuoret maan keskiosissa ovat selkeästi Kyproksen kauneinta antia. Sieltä ei löydy jälkiäkään turisteista vaan pienet vuoristokylät elävät niin kuin ovat tehneet vuosisatojen ajan.

Teimme myös retken maan pääkaupunkiin Nicosiaan, joka yllättävää kyllä on jaettu kaupunki samalla tavalla kuin Berliini oli aikaisemmin. Jaettu kaupunki on ainutlaatuinen tilanteessa joka voi muuttua, joten kannattaa matkustaa sinne vielä kun ilmapiiri on koettavana. Käytännössä tukeva muuri menee kaupungin läpi ja muurilla partioivat sotilaat, joista en tiedä suojaavatko he rajan yhtä tunnontarkasti kuin berliiniläiset tekivät ennen muurin kaatumista. En tiedä millainen Kypros on saaren turkkilaisissa osissa, tai ovatko kyproslaiset erilaisia pohjoisessa kuin eteläisemmässä itsenäisessä osassa. Itse asiassa emme oppineet paljon mitään kyproslaisista koska oleskelimme turistikylässä muiden turistien seassa.

Kyproslainen ruoka on käytännössä kreikkalainen ruoka. Maistoimme mezé-alkupaloja kuten dolmades (jauhelihaa viinilehtikääreissä) ja kalaa öljyseoksissa sekä souvlakia, kleftikoa (lampaanlihaa) ja moussakaa.

Eurooppa, Kypros, matka, matkakokemuksia, ruoka