Formula 1 VPN-Suomi

Maa Country Land,Suomeksi,Yleinen

Luxemburg ja Reinin laakso

24.01.2013, travelfood

Saksan ja Ranskan rajaseudut tarjoavat kauniita maisemia erityisesti Reinin, Moselin ja Neckarin jokien varrella. Voi käyttää viikkoja jokireittien ajamiseen kaikkine pikkukaupunkineen, linnoineen ja viinitiloineen. Erityisesti syksyllä kun viinisato huipentuu erilaisiin festivaaleihin ja kun yöpakkaset ovat värittäneet lehtipuut punaisiksi ja keltaisiksi, on alue näkemisen arvoinen. Samalla voi tehdä pienen kiertotien pieneen kauniiseen Luxemburgiin, Ardennien sylissä.

Ranskalainen osuus Elsassin alueesta on nimeltään Alsace ja sen keittiö on maailmankuulu. Jo Colmarin ja Strasbourgin ristipuutalot osoittavat että ollaan Saksan lähellä. Mikäli ajaa Mosel-laaksoa pitkin Saksaan, vaikuttuu ehkä eniten pikkukaupungeista Cochemista ja Bernkastelista. Jos ajaa Reinin laaksossa Saarlandin läpi, kuuluisimmat paikkakunnat ovat Saarbrücken, Rüdesheim, Mainz ja kauempana pohjoisessa Köln ja sen valtava tuomiokirkko. Yliopistokaupunki Heidelberg on erityisen kaunis.

Jos haluaa vierailla isossa linnassa, joka silmäilee kokonaista kaupunkia, vaikutuin itse ehkä eniten hieman sivussa olevasta Marburgista. Viinitiloista St Goarshausen on ehkä se jota muistan parhaiten. Tämän alueen ja näiden maiden hyvä puoli on että kaikki toimii. Kun autoni hajosi moottoritiellä, pysähdyin yhden moottoritien lukuisan apupuhelimen kohdalle ja kutsuin apuun Adacin, Saksan tiepalvelun, joka vei minut lähimpään autonkorjaamoon ilmaiseksi.

Seudulla savustetaan paljon lihaa ja sipulia viljellään paljon. Syksyn sadonkorjuun aikana tehdään zwiebelkucheneita, pieniä sipulipiiraita savustetun kinkkusilpun kera. Luxemburgin kansallisruoka on judd mat gaardeboune, eli lihaa puutarhan papujen kera. Käytännössä sekoitetaan makkaraa tai kinkkua papujen kanssa uunivuokaan. Vastaavia variaatioita löytyy myös Saksasta ja Ranskan cassoulet on ehkä tunnetuin versio siitä.

, , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *