Travelfood

Kun laiva oli saapunut espanjalaisesta Algecirasista Tangeriin Pohjois-Marokon rannikolla, olin suunnitellut jatkavani Interrail-junapassillani vanhoihin kulttuurikaupunkeihin Feziin ja Meknesiin sekä tunnetuimpiin Marrakeshiin ja Casablancaan. Marokko-vierailuni loppui kuitenkin Tangeriin. Ei ole ehkä täysin reilua tiivistää Marokko-tietämykseni pelkästään Tanger-kokemukseni perusteella, mutta ehkä tästä on kuitenkin jotain hyötyä matkailijoille.

Kun olin astunut laivalta, matkailijoita odotti joukko marokkolaisia nuoria miehiä, jotka halusivat toimia oppaina Tangerissa. Oli mahdotonta ohittaa heidät ilman että he vaativat selitystä mitä olin suunnitellut tekeväni Tangerissa ja Marokossa. Heidän mukaansa turistien on mahdotonta liikkua yksikseen Tangerissa ja he vaativat saavansa toimia oppaina. Yksi heistä seurasi minua ja sanoi haluavansa toimia oppaanani ilmaiseksi. En ole koskaan tavannut niin itsepäisiä palveluntuottajia, en edes Intiassa. Vähän ajan päästä sanoin hänelle että on OK että hän näyttää Tangerin parhaat palat minulle. Tietysti hän vei minut serkkunsa mattokaupalle ja toisen serkkunsa maustekauppaan eikä se ihan vastenmielistä ollut, vaikken ollut kiinnostunut näistä tavaroista. Ja kuinka ollakaan, pian olin ostanut kaksi pientä mattoa, joita sitten kuljetin junalla läpi koko Euroopan kotiin asti.

Yllätyksekseni opas ehdotti että menisimme hänen kotiinsa syömään hänen vaimonsa valmistamaa couscousia. Miten voisin kieltäytyä? On varmaan jokaisen matkailijan suuri unelma saada kutsun paikallisen kotiin syömään paikallista ruokaa. Oppaani perhe asui tyypillisessä valkoisessa kerrostalossa ja astuimme matalaan pöytään värikkäille tyynyille syömään herkullista couscousia. Perheen pienimmät juoksivat ympärillämme kuin missä tahansa perheessä. Söimme ja keskustelimme ajankohtaisista asioista sellaisella tavalla että minulle tuli sellainen olo että vierailuni perheessä ei ollut poikkeustapaus. Oppaani kertoi että työttömyys on suuri ongelma Marokossa ja toimimalla oppaina nuoret ylläpitävät kielitaitonsa, luovat kontakteja kiinnostavaan Eurooppaan ja samalla he tekevät jotain järkevää muuten tapahtumaköyhänä päivänä. Ruoan jälkeen pyysin että oppaani veisi minut takaisin satamaan, jotta voisin ottaa seuraavan lautan takaisin Espanjaan. Oppaani oli hämmentyneen näköinen mutta hän ei kysynyt miksi Marokko-vierailuni oli näin lyhyt. Matkalla satamaan vaadin että saisin maksaa maksuttomalle oppaalleni normaalin opasmaksun eikä hän inttänyt vastaan.

Kotimatkallani pysähdyin pidemmäksi ajaksi Pariisiin ja kaupungin marokkolaisissa kortteleissa maistoin paljon marokkolaisia herkkuja. Mitä sanotte mausteisesta harira-linssikeitosta? Tai tajine-lammaspadasta? Tai bstillasta, joka on eräänlainen kyyhkysellä, pähkinöillä, kananmunalla ja sokerilla täytetty piiras?

Jälkeenpäin olen miettinyt miksi päiväni Tangerissa tuntui niin pitkältä ja raskaalta. Matkoilla suuri etu on saada kokea yllättäviä asioita ja paikallinen kontakti on seikka jota helposti voidaan kääntää joksikin myönteiseksi. Interrail-matkani oli kuitenkin sellaisessa vaiheessa että tuntui raskaalta olla koko ajan valppaana ja kieltäytyväinen kaikenlaisille palveluntarjoajille. Tangerin sataman totaalinen vastaanotto tuntui esimaulta siitä mitä muutkin Marokko-osuudet tulisivat olemaan, vaikka monet kokeneet Marokko-matkailijat ovat jälkeenpäin sanoneet että Tangerin tyrkyttäminen on ihan oma luokkansa. Marokosta kiinnostuneille matkailijoille neuvoisin välttämään Tangerin ja sen sijaan pyrkimään suoraan maan mielenkiintoisempiin kaupunkeihin tai Atlas-vuorille, jossa Marokon vieraanvaraisuus saa erilaisempia kasvoja.

Afrikka, eksoottinen ruoka, Marokko, matka, matkakokemuksia, ruoka