Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Maa Country Land,Suomeksi,Yleinen

Indonesia (suomeksi)

23.02.2012, travelfood

Kuten niin monessa matkakohteessa, kokemukseni tästä maasta rajoittuu pelkästään pieneen alueeseen. Indonesia on maailman suurimpia valtioita ja muslimimaailman suurin, mutta vierailimme vain pienellä saarella, jossa hinduismi on valtauskonto, eli Balilla. Paikallisista tv-ohjelmista ja oppaista ymmärsimme että Bali on hyvin erilainen muuhun Indonesiaan verrattuna. Bali on myös saari, jonne turistit matkustavat suurimmalla todennäköisyydellä kun he vierailevat Indonesiassa ensimmäisen kerran. Tämän takia on ilmiselvää että saari on paljon rikkaampi kuin muu Indonesia.

Kun saapuu Balille, joutuu heti vaikeaan tehtävään löytää taksi hotellille. Lentokentän taksiasemalla on kiinteät hinnat eri paikkakunnille ja rannoille, mutta esimerkiksi laaja-aluiselle Sanur Beachille, jossa hotellimme sijaitsi, taksin hinta hotellille oli tuplasti kalliimpi kuin ”rannalle”. Lentoaseman ympärillä on toivottomat liikenneruuhkat ja vaikka etäisyydet eivät ole erityisen pitkiä, kestää kauan matkustaa paikkakuntien välillä. Muuten matkailija tuntee itsensä harvoin huijatuksi Balilla. Hinnat neuvotellaan keskinäisellä kunnioittavalla hymyllä ja lukkoon lyödessä kaikki ovat tyytyväisiä. Paikalliset ovat rentoja ja se tarttuu matkailijoihin.

Bali on kaunis, vehreä saari ja maaseudulla riisiterassien, tulivuorinäkymien ja lukuisten perhetemppeleiden seassa on helppoa löytää rauhaa. Tämä vaatii kuitenkin että lähdetään retkelle pois ruuhkaisista rantahotelleista Kutan, Jimbaranin tai Sanur Beachin rannoilta sisämaahan, kuten käsityöläiskaupunkiin Ubudiin. Tiet ovat täynnä liikennettä ja on pölyistä, meri on suolainen ja kohtuullisen likainen, mutta Balin helmet löytyvät siis luonnosta ja maaseudulta.

Indonesialainen keittiö on tunnettu sataysta (maapähkinäkastikkeessa marinoitu, grillattu liha vartaissa) ja maistuuhan se paremmalta ja erilaiselta Balilla kuin Euroopan aasialaisissa ravintoloissa. Myös nasi goreng ja nasi lemak ovat tuttuja ruokia (nasi on riisiä tarjottuna vihannesten, lihan ja paistetun kananmunan kanssa) kuten bami goreng, jossa nuudelit korvaavat riisin. Balin erikoisuus on babi guling, kokonaan grillattu porsas, ja liha oli murea ja hyvä kun söin sellaisen porsasjuhlan rippeet seuraavana päivänä.

, , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *