Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Maa Country Land,Suomeksi,Yleinen

Intia

22.10.2012, travelfood

Intia ei jätä ketään kylmäksi. Likaa ja pölyä on joka puolella ja kovaäänistä liikennettä pönkittää jokainen ajoneuvo, jonka perässä lukee kyltillä ”blow horn”, eli kehotetaan tööttäämään.  Köyhät ihmiset kerjäävät kolikoita rasittavalla intensiteetillä ja kun kävelee jalkakäytävillä joutuu jatkuvasti varomaan reikiä, ulosteita sekä jalattomia ja kädettömiä kerjäläisiä. Lisäksi on takuuvarmaa että jossain vaiheessa matkaa saadaan Delhi bellyä, eli vatsatautia.

Kun Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkaus sulki Euroopan ilmatilan keväällä 2010, juutuin kaaoksen keskelle Delhiin, kaikista paikoista, määräämättömäksi ajaksi. Väliaikaisella viisumillani en saanut matkustaa muualle odottamaan Euroopan avautumista uudestaan. Delhiin jääminen oli mahdoton ajatus, joten mahtavan paikallisen Bukhari Tours & Travelsin avustuksella ostin menolipun Moskovaan, hankin venäläisen viisumin sekä junalipun Moskovasta Helsinkiin. Jopa vatsatautini taukosi Venäjän-retkeni ajaksi, jotta pääsisin pois Intiasta!

Kaikesta yllä olevasta huolimatta Intiassa on jotain kiehtovaa. Junamatka Delhistä punaisen Rajastanin läpi Jaipuriin sekä Agran mahtavaan Taj Mahaliin oli elämys. Portugalilainen vaikutus rehevään rantakohteeseen Goaan tuntuu surrealistiselta. Tuntuu erikoiselta nähdä kaikki ne Delhin korttelit, joissa erikoistuneet ammattiryhmät kuten esimerkiksi polkupyöräkorjaajat, kirjansitojat tai hopeasepät toimivat. Myös intialainen ruoka aiheuttaa suuria tunteita joko puolesta tai vastaan. 

Kaikista intialaisista ruoista haluaisin nostaa esille muutama maistamani annos ennen kun vatsataudit ottivat vallan. Kalacurry, voikana, kaikki samosa-piiraat, dhal-linssit, lammasta omena- ja kanelikastikkeessa, paneer-tuorejuusto, tandoorimarinoitu liha, grillattu pomfret-kala, chicken xacuti, rogan josh-lammasta, kuningaskalaa sitruunakastikkeessa sekä Kashmir-riisi vihannesten kera: kaikki maistui hyvälle.

, , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *