Lainaa.com

Maa Country Land,Suomeksi,Yleinen

Peking (suomeksi)

15.03.2013, travelfood

Legendaarinen, salaperäinen kiinalainen pääkaupunki on avattu länsimaalaisille ja vastassa on ilmansaasteita ja vaikeita liikennetukoksia ennen kun saapuu keskustaan. Kaupunki on niin suuri että on vaikeaa hahmottaa milloin ollaan ydinkeskustassa, mutta kun lentokenttäbussi saapuu valtavalle Tien-an-men- aukiolle, ymmärretään kyllä että ollaan perillä. Tori on täynnä armeijapukuista turvallisuushenkilökuntaa ja se saa kyllä olon hieman rauhattomaksi Taivaallisen rauhan aukiolla.

Odotukset ovat suuret kun saapuu Kiellettyyn kaupunkiin, missä keisarit olivat vuosisatojen ajan eristyksissä kansasta, mutta kun on nähnyt samantyylisiä muinaisia hallintoalueet esimerkiksi Bangkokissa, Siem Reapissa ja Moskovassa, vaikutus ei ole polvia heikottava. Mikä vaikuttaa paljon enemmän on nykykaupunki, jossa ihmiset vyöryvät jalkakäytävillä vastaan kuin valtava, marssiva armeija ja mikäli ei mene vastaan samanlaisella muodostelmalla, joutuu jatkuvasti väistämään vastaantulijoita.

Monet tulevat Pekingiin lähellä olevan kiinalaisen muurin takia, ja kyllä se onkin ihme ja käsittämätön rakennelma. Järjestetty retkeni vei Badalingiin, jossa muuri kiipeilee dramaattisesti vuoren yli ja kävelin lukemattomat portaat huipulle, jossa perinteisestä näköalatornista näkee murto-osan pitkästä muurista. Matkalla muurille retki pysähtyi myös Ming-haudoilla sekä jadetehtaalla.

Pekingissa halusin maistaa Pekingin ankaa. Se tarjoillaan valmiiksi leikattuna hoisin-kastikkeen ja kevätsipuleiden kera ja mukaan tulee myös pienet lätyt, johon liha kääritään. Ankka oli maittavan mehukas sekä rapeaksi paahdettu ja ehdottomasti hintansa arvoinen. Mainitsisin myös hotellini kiinalainen buffetaamiainen, johon menin vahingossa kun en tiennyt että hotellilla oli erillinen länsimainen aamiainen länsimaalaisille. Valtavassa kovaäänisessä aamiaissalissa olin ainoa länsimaalainen, mutta nautin suunnattomasti kaikista mielikuvituksellisista kiinalaisista nyyteistä, vihanneksista sekä värikkäistä liemisekoituksista, joita kiinalaiset äänekkäästi ryystäsivät suuhunsa.

, , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *